tiistai 26. elokuuta 2014

Riittääkö ikä ja taito Bike Parkiin?

Levin Bike Park kiinnostaa niin isoja kuin pienempiä vauhtiveikkoja. Tarjolla on viisi erilaista alamäki- ja freeride-reittiä, jotka lähtevät Levitunturin huipulta. Reiteille pääsee kätevimmin Gondoli2000-hissin kyydillä ja liput ala-aseman Alpine Cafesta (avoinna klo 10-18 kesä-syyskuussa).


Usein kysytään mitä ajaminen vaatii ja onko ikärajaa. Alle 18-vuotiaalla kuljettajalla tulee olla vanhempien kirjallinen lupa ajoa ja vastuuvapautusta varten. Varsinaista ikärajaa reiteille ei ole mutta suosittelemme vähintään 10 ikävuotta ja ennakkoharjoittelua kevyemmillä ajolinjoilla. 10-vuotias jaksaa jo yleensä nostaa oman pyöränsä gondolihissin kyytiin ja kykenee arvioimaan ajaako kaikki reitin elementit. Toki kaikki hyppyrit ja sillat voi reiteillä kiertää helpompaa kautta mutta arvioinnin osaamisestaan tekee jokainen kuljettaja itse.

Katso oheinen YouTube video vinkkinä mitä on ajaa Bike Parkissa. Kuvaus on tehty helpommalla Santa´s Cabin reitillä.



Lue lisää Levi Bike Parkista

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Lapset mukaan patikoimaan




Tämän kesän ilo on ollut kulkea koko perheen voimin lähituntureita. Levin ympäristössä on lyhyen ajomatkan sisällä monia upeita kohteita. Tästä on helppo pakata eväät reppuihin ja suunnata päiväretkelle tunturiin.
Särkitunturi sopii perheen pienimmillekin kulkijoille, sillä huipulle asti vie leveä hiekoitettu polku. Tunturin laella on hienoja luonnon ”uima-altaita”, joihin voi lämpimällä säällä pulahtaa vilvoittelemaan. Näkymät joka suuntaan ovat henkeäsalpaavat!

Kuva 1. Eväsmakkara Särkitunturin nuotiopaikalla



Kumputunturi kohoaa yksinäisenä lakena aavalla jängällä. Senkin päälle johdattelee hyväkulkuinen polku. Maasto on vaihtelevaa, alussa kuljetaan vehreässä ikimetsässä, noustaan ihastelemaan käppyräisiä koivuja ja viimein kuljetaan värikkäässä kivirakassa kohti huipun näköalamökkiä ja palovartijan majaa. Reitin puolessa välissä on kota, jossa voi hengähtää ja ihastella maisemia.




Kuva 2. Kumputunturissa on helppo kävellä


Keimiötunturi tarjoaa hieman reippaamman patikkamatkan huipulleen. Polku nousee välillä reippaasti ylemmäs, mutta tännekin pienin vaeltajamme kiipesi reippaasti ja aikaa meni noin tunti/suunta. Tulipaikkoja tunturissa ei ole, mutta eväsleivät maistuvat varmasti missä vain näin komeissa näkymissä.

Kuva 3. Keimiötunturi


 Lapsen kanssa kulkiessa huomaa paljon sellaista minkä aikuisen mieli ohittaa. Kivien pinnat heräävät elämään ihan uudella tavalla. Puista ja kasveista löytyy satuhahmoja. Ja pilvet muovaavat taivaalle keijujen kavalkaadin. Lapsen motivaatio saavuttaa huippu muodostuu halusta nähdä sieltä avautuvat maisemat siinä missä aikuisenkin. Toki pieni piparkakku eväiden päälle nostaa vaellusintoa entisestään. 

Lapsellekin kannattaa hankkia kunnon kengät, sillä hän tarvitsee tukea nilkoille ja pitoa pohjaan aivan kuten aikuinen. Vaihtelevat maastot kehittävät lapsen motoriikkaa ja niissä kulkeminen on hyvää harjoitusta lapsen kasvaessa. Ei siis kannata turhaan murehtia miten pienten kanssa pärjää päivän reissuilla tunturissa. Tämän kesän kokemuksilla suosittelen lämpimästi suuntamaan Levin ympäristön mahtaviin kohteisiin koko perheellä! Retken päätteeksi Levin palveluista löytyy vastapainoa päivän uurastukselle. Masu täyttyy mukavassa ravintolassa ja pölyt huuhtoutuu porekylvyssä.

Lisätietoa Levin alueen patikointi- ja retkeilyreiteistä.